22. heinäkuuta 2016

Retki Rauman saaristoon - Reksaari

Kesäloma menee menojaan hurjaa vauhtia. Kelit on mitä on, enkä voi väittää ettenkö yhtään kaipaisi kunnon helteisiä päiviä, sellaisia ettei paikoiltaan jaksa liikkua muuta kuin pulahtamaan viilentävään mereen tai hakemaan uuden jääkahvin. Tai lasillisen kylmää roséeviiniä. Yritän olla keskittymättä säähän, kesälomahan on aina kesäloma. Silti, surkea viime kesä kummittelee vielä mielessä sen verran, että välillä tekee mieli kiukutella. Mutta onko turhempaa syytä kiukuttelulle, kuin sää. No ei. Eikä tämä nyt niin kurja lomasää ole, kuin viime vuonna. Mutta edes yksi päivä, joohan?!

Viime lauantaina, säästä riippumatta, teimme iltasella retken Rauman saaristoon ja Reksaareen. Reksaari on noin 300 hehtaarin kokoinen saari Rauman pohjoisessa saaristossa. Se on Rauman vanhin matkailusaari ja mukava kohde esimerkiksi luontomatkailusta kiinnostuneille perheille. Reksaaressa sijaitsee yli satavuotias Kartun kalastajatila, joka toimii kesäkahvilana ja josta voi ostaa mm. saariston kalakeittoa. Tilan pihapiiristä lähtee noin kolmen kilometrin pituinen luontopolku. Reksaaressa voi leiriytyä teltassa, mökissä, aitassa tai omassa veneessä ja tarjolla on myös erilaisia aktiviteetteja vesiurheiluun. Lapsille tilan pihapiirissä on leikkipuisto ja hyvä, matala hiekkaranta. Sauna on vuokrattavissa yksityiskäyttöön.

Saareen pääsee paitsi omalla veneellä, myös vesibussilla keskiviikosta sunnuntaihin 7.8. asti. Lisäksi saaressa toimiva yrittäjä kuljettaa matkailijoita tilauksesta RIB-veneellä, joka on jo itsessään melkoinen elämys, ainakin tällaiselle paatittomalle maakravulle. Suosittelen! Lisätietoja ja yhteystiedot löytää Reksaaren omilta Facebook-sivuilta.

reksaari rauma matkailu simola
reksaari rauma matkailusaari simola

6 kommenttia:

  1. Reksaari on niin kiva retkikohde ja nyt kun sitä on kunnostettu, on kulkeminen jokaiselle mahdollista!

    VastaaPoista
  2. Reksaaressa on tullut käytyä viimeksi joskus lapsena äidin ja isän kanssa meloen. Pitäisi kyllä käväistä joskus vesibussilla katsomassa onko paikka muuttunut noista lapsuuden ajoista.

    Mun mielestä tänä kesänä on ollut todella hyvät kelit. En ole helteiden ystävä ja nyt on lämpötilat pysyneet maltillisina, mutta kuitenkaan ei ole ollut liian kylmää ja sateista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se varmaankaan paljoa ole muuttunut, terassia, laituria ja sen semmoista tullut lisää :) kannattaa käydä, siellä on myös geokätköjä, jos semmoista harrastaa. Minä taas kaipasin niitä helteitä, on sitten jotenkin helpompi asennoitua taas syksyyn. Mutta nyt näyttää lupaavalta! :)

      Poista
  3. Ai täälläkin on seikkailtu saaristossa <3 Ihanaihana kesä ♥ hei ja täällähän jo mainostellaan Raumablogeja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! <3 seikkailisin mieluusti enemmänkin, harmi kun ei ole omaa venettä :) joo, kunpa pian päästäisiin mainostamaan enemmänkin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...