9. heinäkuuta 2016

Suunnitelmia yläkerran aulaan

Yläkertaan tultaessa meillä on tällainen pieni aula, jonka laittaminen on jäänyt ihan täysin kaiken muun jalkoihin. Tilasta on kulku makuuhuoneisiin, vinttiin ja vessaan ja sitten siihen jää tuollainen pikkuinen oleskelutila. Sinne lätkäistiin muutettaessa tietokonepöytä, Ikean pieni Expedit-hylly ja matto, ja siihen se sitten jäi. Ajattelin vihdoin tehdä asialle jotain. Tässä tilassa mennään nyt minibudjetilla ja sisustellaan olemassa olevilla jutuilla. Puhuin aiemmassa postauksessa siitä, kuinka matkan varrella on kertynyt sellaisiakin huonekaluja, jotka eivät enää niin miellytä, saati sovi vanhaan taloon. No, aion tunkea niitä nyt tähän huoneeseen :D

Expeditin raahasin jo muualle, ja vintistä toin tilalle tämän "ihanan" pyökinvärisen hyllyn mittaillakseni sopiiko se tilaan. Kellarissa meillä on toinen samanmoinen, ja se mahtuu mukavasti tuohon viereen. Koska tuo pyökki ei nyt niin hirveästi silmää miellytä, maalaan nämä valkoisiksi. Aion kokeilla, josko kalkkimaali kävisi näihinkin. Työpöytä jää tuohon, jossain vaiheessa se saa väistyä kauniimman tieltä. 

Vihreät seinät ovat minusta kivat ja tähän tilaan aion muutenkin tuoda vähän enemmän väriä, kuin muualla talossa on. Tyttärellä ystävineen on tapana pelailla tässä tietokoneella, joten tila saa olla heidänkin valtakuntaa. Rahin tilalle haluaisin pienen nojatuolin ja valaisimen. Katsotaan nyt mitä saan aikaiseksi, kesälomalla toivon mukaan ehdin suunnitelmat toteuttaa!

rintamamiestalo, oleskelutila, työhuone, kirjastohuone, simola
rintamamiestalo, yläkerta, simola
rintamamiestalo, simola
rintamamiestalo, simola
rintamamiestalo

4 kommenttia:

  1. Kivoja suunnitelmia sulla tilan suhteen, tulee varmasti kiva.
    Osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
  2. Meillä on myös nuo "ihanat" hyllyt, jotka eivät ole toiveistani huolimatta hävinnyt olemattomiin. Joko ehdit ne maalata? Toimiko kalkkimaali? Itse en ole mitenkään DIY ihminen ja mietin saisiko ne helposti vain maalattua. / Nina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole vielä ehtinyt näitä maalaamaan, olen tainnut haalia vähän liikaakin näitä maalausprojekteja viime aikoina :D Valkoisella minä nämä ajattelin maalata, mutta nyt vähän epäilyttää, sillä kun maalasin valkoisella yhtä lipastoa, ei maali käyttäytynytkään ihan samalla tavoin, kuin esimerkiksi sininen maali. Se ei ole yhtä peittävää, eikä jälki ollut yhtä siistiä. Olenkin miettinyt, että käyttäisin näihin JDL:n Antique Cream -sävyä, joka on hiukan harmaaseen taittava valkoinen, mutta huomattavasti peittävämpi kuin se "pelkkä" valkoinen, olikohan se nyt natural white.

      Poista
    2. Jes, kiitos värivinkistä! Mietin juuri samaa, että miten tuo puun väri mahtaa peittyä. Ehkä testailen ensin alimmaisen hyllyn alle miten maali käyttäytyy ja sitten uskaltaa vetästä muut. / Nina

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...