10. elokuuta 2016

Simo 1 vee

Mäyräkoira Simo, viralliselta nimeltään Hännänhuipun Kuka Muu Muka, viettää tänään merkkipäiväänsä. Juhlia hän viettää perhepiirissä maksalaatikkokakun, nakkien, extrapitkän lenkin ja pallonheiton merkeissä. Jännityksellä odotan, montako kakkua joudumme tekemään, että saamme otettua hänestä virallisen 1-vuotispönötyskuvan.

koira mäyräkoira koiranpentu

Muutama sana Simosta. Hän muutti meille viime vuonna lokakuun alussa. Koiran hankinnasta oli aina silloin tällöin ollut puhetta, mutta en oikein tahtonut innostua asiasta. Liikaa vaivaa, liikaa sotkua, liikaa kuolaa, liikaa karvoja, liikaa hälinää ja liikaa syötyjä asioita. Jonkinlaista väsytystaistelua silti minua vastaan käytiin. Mies halusi metsästyskoiraa, ehdotti kaikenlaisia rotuja, jotka poikkeuksetta olivat liian isoja ja liikaa kaikkea jo edellä mainittua. Ei, olin enemmän kissaihminen, ehdottomasti. Yhtenä päivänä se sitten kuitenkin jotenkin kolahti: mäyräkoirahan on metsästyskoira! Aloin varovaisen kiinnostuneesti googletella rotua ja mitä enemmän luin, sitä enemmän viehätyin. Ystävällinen, leikkisä, hauska, älykäs, mutta erittäin itsepäinen. Monipuolinen metsästyskoira, mutta myös hyvä seura-& perhekoira. Sopivan kokoinen, ei liian pieni, mutta ei suurikaan, mitä nyt egoltaan. Seuraavan kerran, kun koiranhankinta tuli puheeksi, kieltäytymisen sijaan ehdotinkin mäyräkoiraa, vaikka kokemattomana ja osaamattomana koko homma edelleen epäilytti. Ensin ajatus torjuttiin, mutta jonkin ajan päästä huomasin, että olimmekin ihan vakavissaan miettimässä asiaa. Nakkikuume oli nousemassa.


Löytyi kasvattaja, jolla oli vapaana yksi urospentu. Ajattelin, että meille varmaan vain naurettaisiin kun oltiin ihan uunoja koira-asioissa, mutta ei ollenkaan. Sovimme, että menisimme katsomaan pentua, mutta vain katsomaan. Eihän koiraa voisi ottaa kesken asunnon myynnin ja sitä seuraavan muuttorumban. Muutenkin kaikki oli vähän epävarmaa. Facebookiin ilmestyi kuvia pennusta, yhden yllättäen tulleen asuntonäytön ajan värjöttelimme taloyhtiön pihapiirissä ja pyörittelimme koiran nimiä. Simo olis kiva. Mies toi kauppareissulta mukanaan kantokopan. Ja minä tiesin, että ei me sitä vain katsomaan mennä.


Ja niin se pieni rääpäle muutti meille. Hassun näköinen lyhytjalkainen otus, joka sekunnin sadasosassa voitti vannoutuneen kissaihmisen puolelleen. Ensimmäiset päivät kuluivat vauvahuuruissa pentua tuijotellen ja töissä ollessa odotin, että pääsisin kotiin katsomaan pikkuista Simoa. "Koira ei sitten nuku sängyssä!", vannotettiin kuorossa. Ensimmäisenä yönä koira nukkui sängyssä ja siellä se nukkuu edelleen, useimmiten minun peittoni alla. Talvella se on kyllä varsin kätevä lämmitin. Hot dog.


Yksivuotias Simo ei ole enää mikään rääpäle, vaan komea, sulavalinjainen ja vikkelä mäyräpoika, jonka lempipuuhaa on varastaa milloin mitäkin palvelijoille kuuluvaa omaisuutta ja juosta sitten karkuun perässä juoksevia, huutavia ja kiroilevia ihmisiä. Käytännössä ainoa tapa saada omaisuutensa takaisin ehjänä, on houkutella koiraa erilaisin herkkupaloin. Ja kyllähän se pirulainen sen tietää. Luokse tullaan jos nyt sattuu sillä hetkellä huvittamaan ja ainahan ei huvita. Yleensä ei. Paitsi jos mennään lenkille  / metsään  / kakalle / pupuja etsimään / kotiin / grillaamaan / syömään nakkia. Mäyräkoira kyllä tottelee silloin kun sille on siitä hyötyä. Älykäs ja itsepäinen. Niin, niistähän minä viehätyin


Edelleen olen samaa mieltä siitä, että koirasta on liikaa vaivaa, liikaa sotkua, liikaa hälinää ja kaaosta, mutta enpä tuota mihinkään vaihtaisi. Kuolaa se ei onneksi juurikaan (paitsi jos satut syömään jotain), eikä lyhytkarvaisesta älyttömiä määriä lähde karvaakaan. Naurettu on enemmän kuin itketty ja sehän on aina positiivista se. Simo ei ehkä tehnyt kissaihmisestä koiraihmistä, mutta teki se minusta kuitenkin ehdottomasti mäyräkoiraihmisen. Se on semmoinen, joka kiljahtelee oudosti aina nähdessään mäyräkoiria. Aina.


Simon ansiosta meillä ei ole enää ainoatakaan ehjää koristetyynyä tai iPadin laturia, muutama villatakki ja muu vaate on saanut pientä osumaa, samoin jokunen lattialista. Miehen feikkicrocsit (kolmet) on syöty, mutta siitä nyt ei varsinaisesti voi koiraa moittia. Koululaisen äidinkielen kirjan hän on lukenut uuteen uskoon, samoin Sofi Oksasen Norman. Ja yhden Leena Lehtolaisen. Mutta ehkä hän on vain intellektuelli. Muutaman harmaan hiuksen olen saanut, loppupeleissä yllättävän vähän. Olen kuullut ja nähnyt kuvia pahemmistakin tuhoista. Pusuja ja rakkautta tällä koiralla riittää rajattomasti, ja se auttaa kyllä antamaan anteeksi monenmoisia koiruuksia. Senkin se taitaa tietää, ovela kun on. Sitäpaitsi kasvattaja lupasi, että kaksivuotiaana mäyräkoiralle kasvaa aivot. Siihen on enää vuosi ja siihen minä luotan

5 kommenttia:

  1. Mäyräkoirat ovat koirista parhaita.
    Ja koira on ihmisen paras ystävä.
    Kiitos kivasta kertomuksesta. Ja saahan Simo myös (joskus) herkkuja syödäkseen: nakkeja (A-luokan), lihapullia jne., eikä aina vaan niitä koiranraksuja. Mäyräkoirat ovat pieniä ja kilttejä, tavattoman itsepäisiä tosin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Mäyräkoirat tosiaan ovat koirista parhaita! Simo saa kyllä herkkujakin, eihän mäyräkoiran vetoavaa katsetta kukaan pysty vastustamaan! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...