10. lokakuuta 2016

Sokeriton jogurttikakku


Meillä vietetään tuossa muutaman viikon kuluttua tytön 9-vuotissyntymäpäiviä ja olen jo suunnitellut sinne joitakin tarjoiluja. Aioin kyllä ensin antaa itselleni luvan maistella hiukan sokeriherkkuja silloin, mutta nyt olen kuitenkin miettinyt, että mitä jos ei... Pelkään vähän, että se lähtee lapasesta :D Aloin pohtia, että jospa leipoisin jotain sokeritontakin herkkua, jota voisin itsekin syödä. Siis suolaisten tarjottavien lisäksi jotain pikkuisen makeaa, mutta ei sokerista. Älkää nyt kuitenkaan huoliko, kyllä meillä kakkuakin tulee olemaan tarjolla! :D


Jossakin blogissa näin sokerittoman jogurttikakun ohjeen, mutta unohdin ottaa sen itselleni ylös, enkä tietenkään enää muistanut, missä olin siihen törmännyt. Muistin kuitenkin, että alkuperäinen ohje oli The Queen of Delicious -blogista ja sieltä kävinkin sen itselleni nappaamassa. Ohje oli niin helppo ja kuvat herkullisen näköisiä, että päätin testata, josko tämä toimisi myös syntymäpäivillä. Koska olen "projektissani" sen verran alussa vielä, käytin hunajaa vain puoli desilitraa. Silti sekin toi jo pientä makeutta kakkuun. Ja kyllähän tämä hyvää oli, ei käy kieltäminen. Kakku myös hävisi kaapista, joten taisi se kelvata muillekin ;) Ehkä kakkua voisi jatkojalostaa jotenkin, laittamalla taikinan sekaan esimerkiksi vadelmia.


SOKERITON JOGURTTIKAKKU

3 dl kreikkalaista jogurttia
1 dl oliiviöljy
1 dl juoksevaa hunajaa
3 kananmunaa
⅛ tl vaniljajauhetta
1 tl leivinjauhetta
5 dl puolikarkeita spelttijauhoja

Sekoita keskenään spelttijauhot ja leivinjauhe. Mittaa toiseen kulhoon jogurtti, oliiviöljy, hunaja, vaniljajauhe ja munat ja vatkaa tasaiseksi. Voitele kakkuvuoka (18-22 cm, itse käytin ihan tavallista keraamista uunivuokaa) ja kaada taikina siihen. Paista 180 asteessa 40-50 minuuttia.

1 kommentti:

  1. Voi kun on kauniita kuvia ja kakkukin näyttää tosi mehevältä! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...