16. tammikuuta 2017

Pehmeä kukkakaalisosekeitto


Olisin voinut kirjoittaa otsikoksi myös Sametinpehmeä kukkakaalisosekeitto, mutta ajattelin siinä olevan jo liikaa yhdyssanoja yhdelle blogiotsikolle. Sametinpehmeä olisi nimittäin kuvannut tätä ruokaa hyvin. Viime viikolla, jälleen kerran kauppalistan kanssa hikoillessani, jostain putkahti mieleen kukkakaalisosekeitto, ja sellaista sitten perjantaina pääsinkin tekemään.

Keitothan on mitä parhainta talviruokaa, mutta ainakin itselläni nakki- ja jauhelihakeitot tulevat jo korvista ulos, vaikka ne kyllä lapselle hyvin maistuvatkin. Vaihtelu virkistää silti aina. Ohje on vallan omasta päästäni, mutta tästä tuli niin hyvää, että on pakko jakaa se tänne blogiin. Jos ei muuta, niin ainakin muistan tehdä samanlaista toistekin. Lisäsin valkosipulinkynnet keittoon kokonaisina ja poistin ne ennen soseuttamista. Näin valkosipulin maku keitossa on vain pehmeä aavistus.


KUKKAKAALISOSEKEITTO

1 iso kukkakaali
3 isoa jauhoista perunaa
2 l kasvislientä
2 valkosipulinkynttä
250 g Koskenlaskija ruokaa
mustapippuria
suolaa tarvittaessa
ruohosipulia

Kuori ja pilko perunat, paloittele kukkakaali ja laita ne kiehumaan kasvisliemeen. Kuori valkosipulinkynnet ja laita ne keiton joukkoon kokonaisina. Keitä, kunnes kukkakaalit ja perunat ovat pehmeitä. Ota valkosipulinkynnet pois ja lisää mustapippuri ja Koskenlaskija, sekoittele kunnes juusto on sulanut keittoon. Ota kattila liedeltä ja soseuta sauvasekoittimella. Koristele ruohosipulilla. Tarjoile hyvän, tuoreen leivän kanssa.


2 kommenttia:

  1. Totta, keitot on kyllä mitä parasta talviruokaa. Itse tein eilen peruna-porkkanasosekeittoa, hyvää oli myös se.
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Nam, kuulostaapa hyvältä! Pitää ehdottomasti kokeilla :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...